Paneurooppa-liikkeen tunnus Kansainvälisen Paneurooppalaisen Unionin Suomen osasto Paneurooppa-liikkeen motto
Etusivu

Tavoitteet

Toiminta

Historia

PE-nuoret

Yhteystiedot

Linkkejä


Euroopan ja Paneuroopan symbolit

Euroopan tunnetuin symboli lienee Euroopan neuvoston vuonna 1955 käyttöön ottama tähtilippu. Vuonna 1972 neuvosto lisäksi julisti Ludwig van Beethovenin 9. sinfonian finaalissa esiintyvän, Friedrich Schillerin runoileman Oodin ilolle (An die Freude) Euroopan hymniksi. Vuonna 1986 Euroopan yhteisö päätti omaksua sekä lipun että hymnin, ja tätä kautta niistä on tullut myös Euroopan unionin symboleita. Symboleihin voitaneen laskea myös Eurooppa-päivä, jota vietetään vuosittain toukokuun yhdeksäntenä Schumanin julistuksen kunniaksi.

Paneurooppa-liike

Yhtenäisen Euroopan symboleista vanhin on Paneurooppa-liikkeen aurinkoristi, joka on kuvattu jo Coudenhove-Kalergin vuonna 1923 ilmestyneessä Paneurooppa-kirjassa. Coudenhove-Kalergin alkuperäisessä tunnuksessa oli taivaansinisellä pohjalla ainoastaan kultainen aurinko, jonka päällikkeenä on punainen risti. Paneurooppa-liikkeen nykyisessä tunnuksessa aurinkoristiä ympäröi lisäksi kaksitoista kultaista tähteä, jotka on lainattu Euroopan neuvoston lipusta. PE:n tunnus esiintyy usein neliön muotoisella pohjalla, mutta sitä käytetään myös suorakaiteen (2:3) muotoisessa lipussa.

Aurinko symboloi eurooppalaista valistusta ja sivistystä, risti kristinuskoa ja kaksitoista tähteä Euroopan lukuisia eri kansoja. Tähtien lukumäärä ei muutu, sillä kaksitoista on täydellisyyden luku, apostolien, kuukausien ja eläinradan merkkien sekä roomalaisten oikeustaulujen lukumäärä. Myös vapauden jumalattaren kruunussa on kaksitoista tähteä, samoin sen aurinkoon vaatetetun ja punaisella ristillä varustetun Ilmestyskirjan naisen kruunussa, joka synnyttää "totisen ja oikeamielisen". Tämä puolestaan on lyövä valkean ratsunsa selästä pahuuden voimat maan tomuun suustaan lähtevällä miekalla.

Euroopan neuvosto ja Euroopan unioni

Kun Euroopan neuvostolle 1950-luvun alussa suunniteltiin omaa lippua, ehdolla oli mm. Paneurooppa-liikkeen aurinkoristilippu. PE:n lippu ei kuitenkaan miellyttänyt islamilaista Turkkia sen kristillisen symboliikan vuoksi, ja pitkällisen prosessin lopputuloksena valituksi tuli Arsène Heitzin ehdotus, jossa on 12 kultaisen tähden muodostama kehä sinisellä pohjalla. Lipun tähtikehä voidaan tosin myös tulkita kristilliseksi symboliksi, sillä kirkollisessa taiteessa se esiintyy usein Neitsyt Marian sädekehässä tai kruunussa. Lisäksi se Euroopan neuvoston istunto, jossa tähtilippu hyväksyttiin, pidettiin – enemmän tai vähemmän sattumalta – juuri Neitsyt Marian päivänä 8.12.1955.

Paneurooppa-unioni Suomessa

Kansainvälisen Paneurooppalaisen Unionin Suomen osasto käyttää joko kansainvälisen PE:n tunnusta tai siitä johdettua kansallista varianttia. Suomen PE:n tunnuksessa aurinkoristi ja tähdet esiintyvät sinisellä Yrjön ristillä varustetussa valkeassa kentässä. Ristin sakaroiden väliin jäävät kahdeksan tähteä ovat heraldisista syistä sinisiä eivätkä kultaisia. Suomen PE:n tunnuksessa liikkeen kansainvälinen symboli yhdistyy Suomen kansallisväreihin.

Euroopan unioni.

Paneurooppa-liike.

Suomen osasto.

Ylös