Paneurooppa-liikkeen tunnus Kansainvälisen Paneurooppalaisen Unionin Suomen osasto Paneurooppa-liikkeen motto
Etusivu

Tavoitteet

Toiminta

Historia

PE-nuoret

Yhteystiedot

Linkkejä


Paneurooppa-liikkeen historiaa

Paneurooppa-unioni perustettiin vuonna 1922 kreivi Richard Coudenhove-Kalergin aloitteesta vanhimpana uuden ajan liikkeenä rauhan, vapauden ja yhtenäisyyden saavuttamiseksi Euroopassa. Coudenhove-Kalergi oli itävaltalaista syntyperää oleva Tšekkoslovakian kansalainen ja kosmopoliitti, joka monilla matkoillaan järkyttyi ensimmäisen maailmansodan aiheuttamasta tuhosta, vakuuttuen Paneuroopan, kokonaisen Euroopan, tarpeellisuudesta. Hän kirjoitti aiheesta artikkeleita aluksi saksankielisiin lehtiin, mutta ne herättivät pian Euroopan laajuista kannatusta Paneurooppa-idealle, rohkaisten Coudenhove-Kalergia kirjoittamaan kuuluisan kirjansa Pan-Europa manifestiksi uudelle Euroopalle. Kirja julkaistiin saksaksi vuonna 1923 ja käännettiin pian useimmille Euroopan kielistä, myös suomeksi.

1920- ja 1930-luvuilla Paneurooppa-liike ajoi innokkaasti ajatusta paremmasta Euroopasta – Paneurooppa olisi yhtenäinen, rauhallinen, vapaa ja se vastustaisi aktiivisesti kaikkia totalitarismin muotoja. Coudenhove-Kalergin rinnalla Paneurooppa-ajatusta edistivät sotien välisenä aikana mm. Ranskan ulkoministeri Aristide Briand, Tšekkoslovakian presidentti Tomáš Masaryk, Saksan ulkoministeri Gustav Stresemann sekä Coudenhove-Kalergin seuraaja ja Kansainvälisen Paneurooppalaisen Unionin pitkäaikainen puheenjohtaja Otto von Habsburg. Paneurooppa-liikkeessä toimivat myös Albert Einstein, Thomas Mann, Franz Werfel, Konrad Adenauer, Bruno Kreisky ja Karl-Robert Pusta. Suomalaisista mukana oli mm. Hjalmar Procopé. Liike vastusti aktiivisesti tuhoisan nationalismin ja sosialismin sekä antisemitismin nousua, ja myöhemmin sekä fasistit että kansallissosialistit hyökkäsivätkin Paneurooppa-liikettä vastaan. Liikkeen johtajat Coudenhove-Kalergi ja Otto von Habsburg joutuivat lähtemään maanpakoon Yhdysvaltoihin.

Vaikka toinen maailmansota ja sitä seurannut Euroopan kahtiajako ja Itä-Euroopan joutuminen totalitarismin valtaan puoleksi vuosisadaksi tuhosivatkin paneurooppalaisen unelman paremmasta Euroopasta juuri siten kuin Coudenhove-Kalergi oli kirjassaan pelännyt, ei liike suinkaan kuihtunut pois. Kylmän sodan aikana Paneurooppa-liike säilytti Euroopan arvoperinnön: antiikin Kreikan sivistyksen, roomalaisen oikeuden, kristillisen moraalin ja renessanssin ihanteet. Paneurooppa-liike tuki aktiivisesti totalitarismin vastaista kamppailua Itä- ja Keski-Euroopassa. Kylmän sodan aikana paneurooppalaiseen ajatteluun vaikuttivat mm. Ranskan presidentit Charles de Gaulle ja Georges Pompidou, pääministeri Raimond Barre ja espanjalainen filosofi Salvador de Madariaga.

Varsinaisen uuden tulemisensa Paneurooppa-liike teki kuitenkin vasta kylmän sodan tullessa päätökseensä. Paneurooppa-liike vaikutti merkittävästi Berliinin muurin murtumiseen järjestämällä Itävallan ja Unkarin rajalla vuonna 1989 kuuluisan Paneurooppa-piknikin, jonka yhteydessä 661 itäsaksalaista pääsi loikkaamaan länteen. Länsi-Euroopassa yhtenäisen Euroopan alkioksi syntynyt Euroopan unioni pohjautui alkuperäisiltä ideoiltaan myös paljolti paneurooppalaisten ajatteluun.

Neuvostovallan alkaessa romahtaa Paneurooppa-liike ylläpiti yhteyksiä Itä-Euroopan intellektuelleihin ja dissidentteihin, tukien vapautumista erityisesti itäisessä Keski-Euroopassa. 1990-luvulta lähtien uutta eurooppalaista ajattelua ovatkin olennaisesti edistäneet monet entisen Itä-Euroopan valtiomiehet, kuten Mart Laar, Lech Walesa, Václav Havel, Emil Constantinescu, Vytautas Landsbergis, Pandeli Majko ja Ivan Kostov. Paneurooppa näki uuden mahdollisuuden tulleen, mutta samalla ilmeni myös, etteivät rauha ja vapaus ole taattuja. Venäjän ja Serbian aloittamat sodat entisten Jugoslavian ja Neuvostoliiton alueilla ovat tästä kauhea muistutus.

Lisää

Euroopan ja Paneuroopan symbolit

Ylös